Elli meni lääkäriin muistikatkosten vuoksi. Lääkäri tutki ja sanoi Ellille, että tämän pitäisi juoksuttaa aivosolujaan joka päivä ja harrastaa sanoja. Harrastaa sanoja, Elli ihmetteli, mitä se mahtaa tarkoittaa. – No, tehdä sanaristikoita, sudokuja (ai niin, nehän ovatkin numeroita, äkkäsi lääkäri ja jatkoi..), miettiä sanoja muttei välttämättä mitä ne tarkoittavat, kunhan saat mieleesi sanan ja samasta sanasta toisenkin 'saman' sanan, niin anna mennä vaan, yllytti lääkäri joka oli vanha ja viisas ja harrasti itse kryptoja ettei menettäisi sanojaan kun astelee vastaanotolle ja kohtaa toisessa omat vaivansa, muistivaikeudetkin. Kell onni on se onnen kätkeköön vaan kell huono muisti on se sen kätkeköön ja harjoitelkoon muistiaan, aina vaan... unelmoi lääkäri ja puisteli Ellin kättä.

– No mitäs sanaa minä sitten ajattelen? Elli käänsi kauniit vanhat silmänsä lääkärivanhuksen puoleen.
– Ajattele vaikka kiveä, lääkäri ehdotti. Kivi ei petä. Kivi kestää.

Tuossapa viisas mies, tulevaisuudenkin esille ottaa ties, kiitteli Elli ja lähti kotiinsa tekemään läksyään.

Hän otti pöytälaatikosta esille kynän ja paperin ja antoi tulla kivirimpsun sitä mukaan kuin aivot vierittivät niitä esille: kivireki, kivikausi, Kivijärvi, kivipelto, kivitalo, kivipatsas...


Kuukauden perästä hän meni tohtorin luokse jälkikontrolliin. Ellillä oli pitkä lista kivisanoja, jotka lääkärivanhus otti vastaan kiitollisena. Hoitomyönteinen potilas on ilo. Mutta lääkärivanhus ei muistanut, minkä vuoksi oli moisen reseptin antanut Ellille, mutta koska hänen kesämökkinsä kaipasi mukulakiviä, hän ehdotti, että Elli keräisi seuraavalle kontrollille oikeita kiviä ja toisi niistä kauneimmat vastaanotolle.

– Minkä tähden, Elli kysyi.
– Nyt on aika muuttaa sanat eläviksi, koskettaa niitä. Tulevaisuudessa kirjoitat joka päivä liudan sanoja paperille, valikoit niistä muutaman käsin kosketeltavaksi, silmin nähtäväksi ja tuot vastaanotolleni jos voit.  Älä valikoi liian painavia sanoja, ota kepeät käyttöösi että jaksat kantaa minulle. Tulevaisuudessa pääset sanojen kautta onneen. Sanat eivät tule tyhjästä eivätkä päädy tyhjyyteen. Niissä on kaikki. Niissä on kauneus ja voima. Ja ihminen voi valita, mitkä sanat päiviinsä käyttöönsä ottaa.
– Kiitos, Elli niiata niksautti, mennä lyllersi jo ovelle, mutta pysähtyi käsi ovenkahvalla: – Jos tohtori kiven jälkeen tarjoaisi toisenkin sanan, jota pyörittelisin ja toisin sen seuraavalla kerralla vastaanotolle. Ihan oikeasti. Kädessä pidettäväksi.

Lääkäri, joka tunsi heikkoutensa ja vahvuutensa, tiesi tilaisuutensa tulleen:
– Muuta 'pulla'  pullaksi ja tuo minulle.

Niin Elli lähti astelemaan hyvä sana mielessään kohti kotia eikä lääkärivanhus muistanut, mistä tämä hoitokuuri sai alkunsa ja minne se vie.

Mutta ei se ole tulevaisuudessa kovin tärkeää. Tärkeää on hyvä mieli, molemmilla.  Niin hän  jatkoi Ellin muistin hoitoa, jossa oli uutta luovaa voimaa.  Toivokaamme ettei häneltä, vaikka vanha onkin, oteta ihan vielä lääkärinoikeuksia pois. Puhuva lääkäri, hyvän mielen taikuri, on nykyaikana ihme ja ihastus.

Kivi kiveltä valmistui lääkärivanhuksen kivipolku kesämökillä. Hän istui mökin rappusilla, katseli auringonlaskua, mutusti Ellin pullaukkoa, jonka keskellä oli voita ja sokeria, sisällä mantelimassaa, rusinoita reunoilla ja mahakummulla yllin kyllin. Hyvältä maistui sanasta toteen käynyt pulla.

Hyvä sana päivänpaiste, paha sana pakkaspuuska.
 
Onhan sanoja josminkälaisia jotka nostattavat erilaisia mielleyhtymiä. Ja taikoontuvat toteen tänään ja hamassa tulevaisuudessa. Vesirinkilää voisi miettiä seuraavaksi, tuumasi lääkärivanhus ja pyyhki pullanmurut suupielestään. Hän ei lakannut ihastelemasta elämää, jossa on mukana tulevan odotus.