1918075.jpg

... lapsuusmuisto

Saari on suuri ja minä olen pieni. On aamu, muut nukkuvat vielä. Sysään peiton mytyksi jalkopäähän, hivuttaudun istumaan sängyn laidalle ja päätän ottaa talon haltuuni. Tutkia sen ylösalaisin, kun kukaan ei ole komentamassa eikä jarruttamassa.

Kesäaurinko kirkastaa räsymaton raidat.  Isän resunahkainen kukkaro on tuvan lattialla ja se mikä lapsesta on niin kiehtovaa: avata ja sulkea, sulkea ja avata, houkuttaa minuakin, viiden vanhaa. Varas en ole, utelias vain. Miten lie kukkaro tipahtanut isän housuntaskusta lattialle. Nyt on tilaisuus kurkistaa sinne, minne ennen en ole päässyt.

Kopsautan kolikot matolle, levitän setelit, jotka ovat suuret kuin pyyhkeet. Alastomat ihmiset kantavat köynnöstä. Minnekä ne sitä kuljettavat ja vielä ilman vaatteita.

Maistan markan kolikkoa. Se pyörii suussa, tunkee joka koloon. Ei maistu miltään. Mieli tekee sylkäistä mokoma rohjake ulos suusta mutta käy päinvastoin: se solahtaa kurkkuun. Kakistelen.

Juoksen herättämään isän. Hän oivaltaa heti mitä on tapahtunut, kääntää minut ylösalaisin, takoo selkää, paukuttaa lapaluita, mutta raha on lujassa kurkussani. Siniseksi jo alan käydä. Isä kuiskaa, ei mitään hätää, hengittele, ilmalla on pienen juovan verran tilaa kulkea keuhkoihin sisään ja työntää 'paha ilma' ulos. Kolikko on onneksi asettunut viistoon asentoon henkitorveeni.

Kiedon kädet isän kaulan ympärille, hän juoksee tyttömytty sylissään rannalle, sysää veneen vesille ja matka sairaalaan alkaa. "Sairaalassa kurkkusi avataan ja markka poistetaan." Katselen isää silmiin kun hän puhuu. Isän äänessä ei ole uhkaus vaan lupaus. On vaikea hengittää, mutta silti ihan helppoa. Kyllä isä auttaa.

Sairaalaan on matkaa kaksikymmentä kilometriä. Ensin soutumatka vastarannalle, sieltä autolla neljä kilometriä seuraavalle salmelle, missä on lossi. En ole huolissani, kakistelen vain niin kuin luonto käskee. Ja katson isää.

Lossilla se tapahtuu.

Lossi hytkyy, minä hytkyn – ja markan kolikko mennä mätkähtää mahaan. Näen nyt, että isäkin hytkyy. Isä kääntää rannassa auton ja palaamme samalla lossilla takaisin sinne mistä koko ruljanssi alkoi.

1918079.jpg

Mutta sen koommin en ole kokeillut, miltä raha maistuu.