1946584.jpg
Voisiko hunsvotti olla tämännäköinen?

keplottelua


Luin junassa matkalla saareen teoksen Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä, WSOY 2008  (Katja Bargum ja Hanna Kokko).

Luonto on täynnä huijareita, oman edun tavoittelijoita toisten kustannuksella. Juna mennä kohelsi kohti pohjoista, mutta en malttanut katsoa maisemia, vaan luin:

"Käkihuijareiden varsinaiseksi kuninkaaksi on osoittautunut aasialainen kiljukäki (Cuculus fugax). Tämä käki käyttää pääasiassa hyväkseen kolmea isäntälajia, joiden kaikkien pesät ovat suojaisissa paikoissa. Pesän sisällä on hyvin vähän valoa. Kiireinen lintuemo ei juuri ehdi muuta tehdä kuin työntää ruoka-annokset pesän hämärässä punertavana loistavaa, paljasta kitaa kohti. Käenpojan salainen ase piilee siiven alla. Kummankin siiventaipeen alapuolella on höyhenetön kohta, joka siipien taipuessa kerjäysasentoon muistuttaa kummasti avonaisena ammottavaa nokkaa. Japanilaiset tutkijat ovat viime vuosina tehneet ällistyttävän havainnon, että lintuemo todella ruokkii käkeä siipineen ikään kuin kyseessä olisi kolme nälkäistä poikasta yhden sijasta. Tutkijat värjäsivät useiden käenpoikien siipien ihon mustaksi, ja tulos oli selvä: emot rentoutuivat hidastamaan tahtia, ja värjätty poikanen jäi nälkäiseksi. Luonnonvärisiksi jätetyillä poikueilla emot toisinaan yrittivät jopa ruokkia käenpoikaa suoraan siipiin!"


1946593.jpg
                                     käki: Wikipedia
Kuittaan tällä tarinalla pakinaperjantain haasteen hunsvotti. En se ole  minä, vaan tuo käki, joka yllytti lainaamisen oikopolulle. Haetanneeko mittää ja kettää.