Kuulin tarinan, jonka pikkulinnut minulle lauloivat. Kun en ollut työelämässäni  graafikko enkä faktori, painotekniset termit saattavat keikkua sinne tänne; eivät välttämättä järjesty kuin haarukan piikit terävästi kohdalleen. Tarina kuitenkin on tosi.

Kenen leipää syöt sen lauluja laulat, sanoo  moni (entinen ja nykyinen) södikalainen pistäessään suuhunsa haarukan, jonka sai lahjaksi kymmenen vuotta sitten jolloin  WSOY täytti 120 vuotta.

Kyseessä ei  ole mikä tahansa haarukka (veitsi tai lusikka), vaan painolevyjen kuvapintojen valmistuksessa käytetyn kiinnitysnesteen uusiokäyttö. Juhlavuonna nestettä ei vietykään  ongelmajätesäiliöön vaan henkilökunnan suuhun – kiertokautta: jäte kärrättiin idean voimasta sinne, missä hopeisia aterimia valmistetaan. Ja niin entiset ja nykyiset työntekijät pääsevät kotijuhlissaan haarukoimaan "WSOY:n juhlavuoden romaanien ja tietokirjojen kansia, foliopainatuksia".

Kiitokset hänelle, joka tuon idean keksi. Hän oli katsellut painolevyjen valmistusta. Hän oli tutkinut, mitä hopeinen haarukka pitää sisällään. Hän oli aistinut, että henkilökunta haluaa saada sitä mistä harakkakin tarinan mukaan pitää: heijastavaa, hopeaista, kestävää. Hän tiesi kustantamonsa ekologiset haasteet. Hän kärräsi eri lähteissä lainehtivat ajatuksensa aivojensa luovuuskeskukseen, missä ne yhdistyivät ilotulitukseksi. Hän esitti ideansa kollegoilleen: hukkaan ei mene tämä hopeinen henkilökuntalahjalahja, jossa piilevät kirjojen siemenet.

Hyvää ruokahalua! Ekologiaa ja elämyksiä!