Potilaan yksityisyyden suoja – onko sitä?
osa 1
Elviira käy lääkärissä, tällä kertaa gynekologilla. Kaikki hyvin? Ehkä on. Ehkäpä ei. Kuka lopulta tietää.
Ennen tutkimusta hänelle on annettu vastaanottoluukulla lappu, jossa kysytään, saavatko hänen tietoihinsa päästä muutkin käsiksi kuin hoitava lääkäri. Elviiralla on ei-päivä ja hän ruksaa tomerasti: ei. Jokin tolkku tässäkin. Eikö alapääni ole minun ja lääkärin välinen asia, niin, ja mieheni tietysti, mitä sitä muille jakelemaan, hän ajattelee suu tiukkana viivana, otsa kurttulaineilla.
Elviira viipyy vastaanotolla pitkän tovin, luottamus pistää puhumaan lapset ja karjat – niin, ja miehen reissuistakin hän uskoutuu, kun kerrankin tuntuu lääkärillä olevan aikaa.
Lopuksi lääkäri käskee mennä laboratorioon, kokeisiin.
Nyt Elviirassa puhkeaa tiedonjano ja vainukoira. Hän on kovin estynyt ja puhuu kelle puhuu intiimeistä asioistaan – ja mitä alemmaksi hän ruumiissaan pääsee, sen vaitonaisemmaksi käy. Mutta lääkäriinsä hän luottaa.
– Oliskos tohtorilla vielä aikaa?
– Totta kai.
– Mikä on yksityisyyden suojani laboratorioissa?
– Hyvä, henkilökuntaa sitoo vaitiolovelvollisuus.
– Niin mutta kun luin tutkimuksesta, jonka mukaan naisten suurin mielenrauhan ja päänsisäisen järjestyksen tuoja on – juoruilu.
– Ei, ei terveydenhoitohenkilökunta juorua, siitä voitte olla varma.
– Allekirjoitin paperin, missä kielsin tietojeni katsomisen muilta kuin Teiltä.
– Se on Teidän päätöksenne ja voitte luottaa minuun, etten asioistanne puhu muille, en edes kollegoille ilman lupaanne.
– No jääkö tämä sukupuolitautiepäily vain minun ja Teidän väliseksi asiaksi. Muutenkin tämä on kyllin kamala asia minulle, Elviira nyyhkyttää.
– Kyllä laboratoriossa työskentelevät tulevat tietämään, koska näyte otetaan Teidän omalla nimellänne ja diagnoosia varten tarrassa on merkintä, jotta laboratoriohoitaja tietää ottaa oikean putken jne. verinäytettä varten.
– Apua, siis tarroissa on nimeni ja, ja, ja se... kamala epäily, minkä sitten laboratoriohoitajakin, naapurini, tietää. Mitä sen jälkeen näytteelle tapahtuu?
– Se lähetetään toiseen laboratorioon analysoitavaksi.
– Ja nimelläni ja diagnoosiepäilynä taas?
– Kyllä.
– Miten siellä toimitaan? Edelleenkö nimet ja taudit ovat kaikkien siellä työskentelevien nähtävissä?
– Kyllä vain. Siellä työskentelee kaksikymmentä laboratoriohoitajaa, joista yksi saa näytteenne tutkittavakseen. Tuloksen hän kiikuttaa yhteiseen kansioon hyllylle, mistä lääkäri käy poimimassa tulokset ja varmistamassa diagnoosin.
– Ja kaikki siellä olevat tietävät, mikä minulla on?
– Kyllä, mutta heitä sitoo vaitiolovelvollisuus.
Elviira on pieni ihminen vaelluksellaan maan korvessa, mutta epäluuloinen hän on. Syystä vai syyttä, kunpa tietäisin minäkin. Kulmat kurtussa hän lähtee astelemaan kohti laboratoriota. On ehkä parempi, ettei hän tiedä, mitä eilen tapahtui tässä samaisessa huoneessa, samassa laboratoriossa ja niin edelleen...:
osa 2
Julkisuuden Henkilö on huomannut kauhukseen peniksessään haavauman. Hän tilaa ajan lääkäriltä ja saa sen pian. Hän on vastaanotolla kahden lääkärin kanssa, ja luottamus on hyvä. Tämä tieto ei saa levitä kansalle.
Lääkäri määrää laboratorioon. Julkisuuden Henkilö kantaa mukanaan tarralappuja, joissa on hänen nimensä, henkilöturvatunnuksensa ja lähete, jonka sisällön laboratoriohoitaja Vieno tietää ja jonka mukaan hän osaa valita sopivan putkilon ja muut rekvisiitat, johon Julkisuuden Henkilön verensä laskee.
Laboratoriohoitaja Vieno vilkaisee Julkisuuden Henkilöä. Ahaa, nainen ajattelee: herralla saattaa olla sukupuolitauti ja vielä se iljettävimmistä iljettävin, jota tarralähetteen mukaan epäillään. Mutta vaitiolovelvollisuus sitoo näytteenottajaa eikä hän aio paljastaa edes parhaalle ystävättärelleen, kuka on ollut asiakkaana. Se olisi virkarikos.
Mutta illalla laboratoriohoitaja Vieno menee ystävättärensä Liljan kanssa lasilliselle eikä millään voi olla kertomatta (mutta sadan prosentin luottamuksella, "vain meidän kesken"), että itse Julkisuuden Henkilö kävi tämmöisellä asialla antamassa verinäytteen.
Seuraavana aamuna verinäyte menee laboratorioon, jossa työskentelee kaksikymmentä hoitajaa. Näyte saapuu nimellä – ja sukupuolitautiepäilynä – osastolle, missä kaikki sen huomaavat.
Laboratoriohoitaja Anna saa tutkittavakseen Julkisuuden Henkilön näytteen. Hän tekee työnsä huolellisesti, vie tuloksen kansioon, mikä on yhteishyllyllä kaikkien käytössä ja sieltä ylilääkäri käy sen hakemassa. Kyllä, sukupuolitauti on varmistunut. Tästä tiedosta iltapäivälehti maksaisi tuhat euroa, mutta eihän sitä saa kertoa, koska hoitohenkilökuntaa sitoo vaitiolovelvollisuus.
Mutta kahvihuoneessa supistaan jo. No, he saavat supista keskenään, kunhan eivät vie töitään kotiin.
Tulee ilta. Laboratoriohoitaja Anna juttelee päivän kuulumista miehensä Killen kanssa. Aluksi niitä näitä, mutta kielen päällä on paineita ja siksi käy niin kuin naisille on kautta aikojen luonnollista. "Meidän kesken", lipsahtaa häneltä, "Julkisuuden Henkilöllä on juuri se sukupuolitauti." Ja Saijakin soittaa, jolle on ihan pakko, "meidän kesken, lupaathan ettet kerro kenellekään", kuiskata jymyuutinen.
Saman päivän aikana "meidän kesken, ei kerrota eteenpäin" on levinnyt ympäri Suomen ystävä ystävättäreltä, sillä naiset pyörittävät meidän kahden kesken -mantraa yhtä vauhdikkaasti kuin ennen vanhaan emännät polkivat rukkia.
mitä useampi kokki, sen...
Miksi laboratorioissa ei voisi käyttää pelkkiä henkilötunnuksia? Elviira ja Julkisuuden Henkilö kysyvät. Tauti ja sen hoito on lääkärin ja potilaan välinen asia. Ei kuulu muille. Nimettömyys luo luottamusta.
Ihminen virassaankin on vain on... – ihminen, jolla on puhekyky ja sen vuoksi hän sitä mielellään käyttää.
Elviiran huolet kulkeutuvat tulevaisuuden teille. Miten tietoturva taataan, kun nyt ollaan perustamassa kansallista sähköistä arkistoa, johon kirjaantuvat potilaat oireet, taudit, hoidot, lääkkeet. Ärräviasta HIViin. Skitsofreniasta synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Korvatulehduksesta bulimiaan. Sähköiseen arkistoon pääsyn voi potilas rajata (kieltää?), mutta onhan aika hurjaa, että siellä ovat tallessa kaikki vaivat ja vingahdukset, olipa kyse ruumiin tai psyyken sairaudesta – tai vaikka sukupuolitaudista. Pysyneekö oven takana jos potilas sitä tahtoo. Entä jos käy niin, että sukupuolitauteja tai mielenterveysongelmia ei pian haluta tulla kohta edes hoidattamaan, jos tietää, että luottamukselliset keskustelut ja diagnoosit naulataan sähköisesti talteen, ja ne saattavat levitä napin painalluksella laajalle. Vuoto on aina vuoto. Ja uteliaisuus on joskus kestämätön.
Eikö potilas voi päättää, mitä tautejaan sähköiseen arkistoon antaa, mitä ei? Ärrävika saa luvan, no menköön, sehän kuuluu jo päällepäin, mutta mitä intiimeimmille alueille mennään, sitä aiheellisempaa on tutkia vuotokohdat. Potilaita on syytä kuunnella, kun systeemejä kehitetään. Avaimet avata tai sulkea pitäisi hoitoketjun jokaisessa vaiheessa olla potilaalla.
Pakinaperjantain ärrävika pisti pohtimaan intiimejä juttuja.
Kommentit