Lähden lapsuuskesien saareen viettämään joulua – jos jääsilta kantaa. Repussa on muutama siivu kinkkua, pari joulutorttua, punaviiniä ja kalakukko, jonka ruiskuoren alta paljastuvat muikut, ladottuina kerroksiksi. Mukaan ei tarvitse pakata jäätä, ei lunta; ei kesäpäivän lämpöä, ei auringonvaellusta, ei taivaankaarta; ei lapsuusmuistojen tulvaa. Kaiken saan pyytämättä. Ne ovat tallessa ja saapuvat kuin kutsu- tai kuokkavieraat, kun soudan jääkannella ja annan muistojen nousta valon ja varjon heijastuksina pintaan. Värit alkavat näkyä. Kirkastuu.
Aika on – virta.
HYVÄÄ JOULUA!
toivottaa lastu laineilla
Bo Carpelan:
Nuorempana minä etsin vastauksia kysymyksiin.
Yksi vastaus oli hiljaisuus, jos kuuntelin,
kuulin kun kävi tuuli, kävi ovi.
Ihmisiä tuli ja meni, tuntematon
ilahdutti minua, unohtui nopeasti,
sekä ilo että yllätys, totunnaiset.
Nyt olen alkanut puhua itsekseni
kuin tahtoisin oppia tuntemaan tämän joka puhuu
ja niin hatarasti kuuntelee, ajatuksissaan.
Jotkut sanat painautuivat minuun kiinni
kuin etsien suojaa, joltakin jota oli
liian vaikea nähdä. Kirjoitin muistiin.
Tämän ne minulle opettivat, sanat joita tuli:
jäähyväiset ovat osana kaikessa mikä elää
ja, kun olen voimakkaimmin uneksinut,
kotiinpaluu.
Kommentit