Pirjan hiihtopuku on vahvaa kangasta. Helmenharmaata.

Aurinko paistaa pakkastaivaalta. Pirja siristää silmiään. Kaukana horisontissa hiihtää hahmo. Ketään muita ei näy.

Jäänkannella on ura, joka kiertää kahdeksikon ja päätyy satamaan. Tyttö painaa silmukan kymmenen kertaa myssy syvällä otsallaan, puna poskillaan ja nostaa sivakoinnin päätteeksi puusukset ilmaan silkasta ilosta. Lumi pöllyää. Urakka on ohi. Kansanhiihtoa kymmenen kilometriä. Hymy hiipii Pirjan suupieliin. Kyllä opettaja on taas mielissään.

Rannalla hän kumartuu, irrottaa siteet ja sujauttaa sukset ja sauvat kainaloon. Ne sojottavat  eri suuntiin kuin lonksuvat sakset. Villakintaat on pakkanen ja lumi muovannut koppuraisiksi kokkareiksi. Kylmä nipistelee.

Sunnuntaiaamuna kaupunki nukkuu. Pirja on lähtenyt  hiihtoretkelle kertomatta kotona kenellekään, hiipinyt  eteisen läpi, ottanut hiihtovarusteensa ja syöksynyt  järven jäälle. Nyt kotiin.

Pirja kääntyy rännikadun kulmasta ja vilkaisee taakseen. Mies on nostanut rannassa sukset kainaloonsa, hänkin.

Pirja pysähtyy lelukaupan ikkunan eteen. Kauppa on pienen kujan perimmäisessä nurkassa eikä sitä löydä ellei tiedä, mutta moni tietää ja ovi, jonka kahvassa on puinen tonttu käsi ojossa, käy arkisin tiuhaan. Pirja tervehtii tonttua. Se nyökkää.  

Pirja katsoo prinsessanukkea, kyykistyy sen eteen ja liiskaa nenänsä lasiruutuun, joka samenee kiihkeästä hengityksestä. Hän huokaisee, unelmoi... vilkaisee ympärilleen ja pelästyy: mies, samainen jäällä hiihtelijä, lähestyy. Pirja nousee ikkunan äärestä pystyyn, kävelee niin nopeasti kuin voi, mutta välimatka lyhenee. Hän pistää juoksuksi ja puristaa suksiaan ja sauvojaan tiukasti kainalossaan. Mies on enää muutaman korttelin päässä täydessä ravissa. Ketään ei missään. Vain me kaksi.

Pelko puristaa. Ehdinkö kotiin. Mitä mies tahtoo? Jotain pahaa. Paras eksyttää vaarallinen vainooja ja juosta  kaikkein syrjäisimmille kujille. Lumi narskahtelee monojen alla. Pirja läähättää, yrittää tavoittaa omaa henkeään. Voimat valuvat.  Mies on kintereillä, mutta kotiovi onneksi jo  silmien edessä.

Ovi on auki porraskäytävään! Minä ehdin sinne, jos heitän sukset ja sauvat menemään. Miehen raskaat askeleet kaikuvat korvissa, kun Pirja heittäytyy porraskäytävän lattialle. Hän hautaa poskensa ala-aulan karkeaan kuramattoon ja nyyhkii. Paha, se tulee. Pelastakaa minut kuolemalta. Auttakaa.

Mies koskettaa varovasti Pirjan selkää.
– Kaikki hyvin, katso.

Pirja kääntää kasvonsa hänen puoleensa. Mies heiluttaa Pirjan kotiavaimia käsissään:
– Pudotit nämä rannalla.


________________________
tarinamaanantai: katu