Hän on reipas ja iloinen nainen. Yleensä. Vain yksi asia häntä harmittaa ja surettaa. Ulkonäkö. Surettaa  siksi että se surettaa niin paljon. Aika on piirtänyt kasvot ja vartalon uusiksi. Ihminen on siivutettu: lapsuus, nuoruus, keski-ikä, vanhuus.

Mitä väliä sillä, miltä näyttää jos mieli on hyvä ja tyyni. Mitä väliä, miltä näyttää kun tuuli tarttuu tukkaan ja ravistelee päät ja ajatukset iloiseen temmellykseen.

Mitä väliä on ulkonäöllä? hän hokee ja yrittää sammuttaa sen vaikutuksen omaan elämäänsä. Niinpä hän sammuttaa tietokoneen, sujauttaa jalkaansa röhmysaappaat ja sukeltaa metsään, missä elelee nyt ilman peiliä ja koneita ja on vihdoin irti ulkonäkökeskeisestä maailmannapasyndroomasta.

 Terve metsä, terve mieli!
Ajattomuus.


___

Valokuvatorstain 69. haaste on  tekstikatkelma.

Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua - "kello 11.00, 11. marraskuuta 1918" - vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat.
(Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen)