"Jos ei tunne kahteen viikkoon mistään iloa, voi olla aihetta etsiytyä lääkärin pakeille", hän lukee terveyslehdestä.
Hän matkustaa Turkuun, ottaa ajan Turun Tuomiokirkon kellosta ja odottaa, milloin kaksi viikkoa täyttyy.
Kellonviisarit liikkuvat vitkalleen, ja hän päättää käydä Turun Linnassa. Kummallista, miten outo voi tuntua niin tutulta: Linnan tyrmäävä "joulukuusi" vastaa hänen mielentilaansa.
Opas johdattaa hänet Jaakko Ilkan tyrmän reunamille ja pyytää kurkistamaan alas.
Hän kiljaisee. "Leikkirottia ne vain ovat", opas naurahtaa... "vai liikkuikohan tuon yhden häntä."
Hän juoksee Linnasta Ars Novaan ja huomaa seinälle ripustetun
"Terveisiä Mozartille" -esinesarjan, jonka on taiteillut venäläinen Andrei Kuznetsov.
On kulunut kymmenen päivää. Kohtaan hänet pehmeän harmaan sateen tällä puolen.
"Mikä on tämä ilonpilkahdus, joka tekee tuloaan? Mistä se tulee ja minne se menee", hän katsoo minua kysyvästi silmillään, joihin jään kiinni, ja laskee teekupin syrjäisen kahvilan puiselle pöydälle. Lankku on vahva; se ottaa vastaan niin kuuman kuin kylmän.
En osaa vastata eikä hän sitä odotakaan. Kätemme yhtyvät, kun Turun Tuomiokirkon kello lyö kaksitoista lyöntiään.
Kommentit