Äitienpäivän aattona vanha mummo mietti,
miten onnitella äitiä, joka on kuollut.
Mistä "asiasta" he,
joilla äiti on elossa,
äitiään onnittelevat?

Hän mietti onnittelun salaisuutta.
Aikaa kului. Kello raksutti.

Lopulta hän nousi tuvan penkiltä,
asteli hissukseen metsikköön,
poimi valkovuokon,
katsoi kukkaa.

Hän oli löytänyt vastauksen,
minkä vuoksi äitejä onnitellaan.


Sen keksittyään hän keitti kahvit,
lorautti kermaa sekaan,
sujautti sokeripalan suuhunsa,
kastoi pullaviipaleen ja hyräili:
"Näin on hyvä."