Miehellä ja minulla on samanlainen sisäänrakennettu kompassi, kun matkaamme maalle – ja lopulta saareen (300 km): vältämme valtateitä, joiden maisemat toistavat kilometri kilometriltä samaa: asfalttia, metsää, asfalttia, metsää.  Etsimme uusia reittejä.

Pienempien teiden varsilla näemme kyliä, taloja, hevosia, lehmiä, peltoja ja villiniittyjä. Niissä silmämme lepäävät.  Viime sunnuntaina huomasimme viitan, joka ohjasi meidän tutkimaan, minne se vie ja millaisina takaisin tuo.







Tartuimme tuohiseen maljaan, kumarruimme ja upotimme tuokkosen lähteen silmään. Nostimme vettä huulillemme.   Nautimme elämänlähdettä kuin lupausta.



Terveydeksi!




VTT (Valtion tekninen tutkimuslaitos) on antanut vedestä mairittelevan analyysin. Taulu on pystytetty lähteen läheisyyteen. Talvet ja syksyt ovat piirtäneet tekstiin puumerkkejään, mutta lukea tihrustan ja erotan: "Erittäin hyvä juomavesi, jolle hiilidioksiidi antaa sen raikkauden. Rauta ja mangaani antavat sen metallimaisen, makeahkon maun."