Valokuvatorstai kattaa itsenäisyyspäivän kuvakoosteen. Kuvani on itsenäisyyspäivän illalta kello 18.40. Olen turistina lapsuuteni ja nuoruuteni kaupungissa. Viimeksi vietin tässä kaupungissa itsenäisyyspäivää nuorena abiturana 6.12.1964.

6.12.2008 Suomen lippu hulmuaa katolla, mutta kävelyretkeni  kuvaushetkellä siniristi pakenee, kuin ujo olisi,  viivasuoraksi tangon taakse. Kaupungintalon edessä  huojuvat lipputangot tuulessa alastomina.

Mikä olisi itsenäisyyspäivää vaikuttavampi juhla, jolloin liput nousisivat salkoon? Ne liehuisivat tuulessa tai lepäisivät tankoa vasten ja kertoisivat, mitä tarkoittaa tyyneys, mitä merkitsee vihuri. Minun pitää tulla lapsuuteni kaupunkiin monen monta kertaa, jotta saan vastauksen.

Kun olin lapsi, kaupungintalon jokaisella ikkunalla valaisi itsenäisyyspäivän iltaa kaksi kynttilää – tai sitten muistan väärin ja kirjoitan pelkkiä toiveitani muistilokerooni. Halaan kotikaupunkiani – kuin vierasko  – vai kuin kotiinpalannut löytöretkeilijä? Hellin paluuajatuksella. Elämäni kiertoajelulla. Sen minkä kadotin, löydän.

Jatkan matkaa. Ennen kuin muutimme sankaripuiston viereen (siitä on aikaa viisikymmentäyksi vuotta), asuimme tässä korttelissa Vuorikadulla:



Lehtipojalla on tänään asiaa samaisella kadulla, jota pitkin astelin viisikymmenluvulla kotoa kouluun ja koulusta kotiin.  Ja nyt olen tässä, ihmettelemässä.