Aamun lehti ei kolahtanut tänä aamuna postiluukusta, josta on tullut milloin ilosanomia, milloin suruviestejä. Vuoroin  totuutta, vuoroin vääristelyä. Toisinaan monimutkaisuutta, toisinaan yksinkertaisuuden ylistystä.

Vaikuttamista ja vaikuttumista. 

Aamu ilman lukemista on kuin pilvinen päivä ilman pihapolulla kävelevää emäntää. Niinpä hän kahvit kiehautettuaan ja lukunälkäänsä tyydyttääkseen haroo eteensä kustantajan syksyn uutuuskirjojen esittelyt.

Hyvä jysäys.

Onni, jota hän on kaiken ikänsä etsinyt (itsestään, läheisistään, työstä, sukupuolestaan, harrastuksista), pakenee lopullisesti – ja oikein professorin suulla.

Esittelyn karua kertomaa:


Timo Airaksinen
Hulluuden houkutus

Hulluuden houkutus on Timo Airaksisen  onnellisuustrilogian päätösosa. On käynyt selväksi, että ihmiset ovat onnettomia ja pelkkä onnellisuuden tavoittelu on lähes mahdotonta. Mitä jää jäljelle? Hulluus, Airaksinen vastaa, kaiken onnen tavoittelun looginen päätepiste on hulluus.

Hulluudella ei tässä kuitenkaan tarkoiteta mielisairautta, joka kuuluu lääketieteen piiriin ja parannetaan pillereillä. Hulluus on jotakin aivan muuta. Se on elämän painon ja keveyden tunnistamista, luopumista siitä mikä on tavallista, normaalia ja hyvää, vetäytymistä kaiken tuon toiselle puolelle, sinne missä ihminen saa vielä viimeisen kerran olla vapaa. Hulluus houkuttaa ja herättää meissä kateutta, koska hullut ovat onnellisia, tai siltä se ainakin näyttää.

Timo Airaksisen edelliset teokset ovat Onnellisuuden opas (2006) ja Elämänhallinnan haaste (2007).

___________________________________________________________________________

Nyt kiltin pakkohymyilevän tytön ei tarvitse enää syyllistää itseään siitä että niin kovin usein on tuntenut mielensä onnettomaksi ja päivänsä valottomaksi. Toisoloiseksi. Se on luonnollista. Ihmisen osa. Ja kun lakkaa haikailemasta onnensa perään, löytää sen hulluuden, joka ei ketään vahingoita, mutta hoivaa jopa niin, että hänestä, hulluutensa löytäneestä, alkaa säteillä ennen kokematonta iloa.

Niinpä hän enempää empimättä riisuu kiltin tytön syndrooman helmenharmaan kaavun yltään ja antautuu hulluuden vietäväksi.

Miten hänelle käy? Mitä hullua hän ensimmäiseksi tekee? Syntyykö vapaa tyttö, sopivan hullu nainen, iloinen mummo – kolhuista huolimatta vai juuri siksi.

Näkemiin, onnen haikailu.
Tervetuloa, luova hulluus.

Maailma on täynnä hulluutta. Miksi ihmeessä pitää ottaa kaikki niin vakavasti, hän kihisee, lähtee  työpaikalleen tuuleen ja viimaan. Siellä hän ahdistuksen sijasta muistaa, mikä on projektin määritelmä: se on hanke, jossa kyvyttömät yrittävät saada haluttomat tekemään mahdottomia.

Tästä se lähtee.

Illan tullen hän maalaa taulun auringonnoususta. Se on hullunhauska eikä hän sen katselemiseen kyllästy. Luova hulluus puhkeaa, kun tytöttely töissä ja siviilissä loppuu.