Tämä vuosi meni ohi. Hän ei ravaa nyt; pysähtyy.
Mitä se hänelle toi, mitä se häneltä vei?

Hän kävi elämäkaarikirjoituskurssin ja pääsi läpi. Hän laskeutui galaksista (hän leikkii ajatuksella, että on Linnunradalta kotoisin) pieneen tilaan omaan minään ja uitti elämäänsä kyyneleissä, joissa piilee lähteen silmä. Vasta pohjaan asti katsomalla, kipua kaihtamatta, hän saattoi jättää rikkonaisen taakseen ja hamuaa kohti iloa, mikä vihertää.

Mutta poistuuko rauhattomuus, sitä hän ei tiedä. Mutta sen hän tietää, että tukahduttava syytös on tämän vuoden aikana laantunut, sulanut sumuun – ja sumun hälvettyä hän huomaa: sitä ei taida enää olla, ei ainakaan niin herkeämättömän osoittelevana  kuin ennen. Hän siristelee silmiään. Mikä on  suru, josta syytös poistuu? Onko sen nimi ilo?

Hän kipuaa uudelleen Linnunradalle, mistä käsin näkee ihmiset ja tähdet. Hyvin kaukana on hyvin lähellä. Hän huomaa: elämänkaari (vai -puuko se on)  pyrkii näkösälle ja hän opettelee hengittämään elämäänsä uusiksi.  Rohkeasti?


Tervetuloa, Uusi Vuosi!

Paljon valoa ja värejä toivon päiviinne vuonna 2009, hyvät ystävät!